h1

Viikkotapaamisten ajankohta

joulukuu 5, 2007

Noniin, eli tuli esille että kokoontumisaikaa voisi vaihtaa vähän sopivampaan.

Asiasta oli puhetta jo viime kokouksessa, mutta pistän sen nyt näin julkisestikkin esille että se ei jää vain pelkästään puskaradion varaan.

Eli on ehdotettu uudeksi ajaksi perjantaita kello 12-14 ja ilmeisesti suurimmalle osalle se käy?

Kommentteja ajasta, kiitän.

- Markus Kelanti

9 kommenttia

  1. Joo, noh, kyllähän toi perjantain aika käy ainakin allekirjoittaneelle. Toki voisi olla aikaisemminkin tai sitte ei. Kommentoikaa hyvät happikset =)

    – Sami


  2. Mulle ainakin perjantain käy paljon paremmin.
    Jos ihmiset pääsee tänään habboileen niin voidaan varmaan sitten sopia.

    - Riikka


  3. hmh, ei kovin montaa kommenttia.

    No muistaakseni se kävi useammalle viime tapaamisessa kun sitä kysyttiin, niin oletan että tapaamiset on siirretty sitten perjantaille.


  4. Jees. Hyvä. Yritän päästä paikalle. Perjantai klo 12 ei vaikuta ollenkaan huonolta.


  5. Enpä muistanut viime kerralla sanoa, että lukkarini vaihtuu vuoden vaihteessa. En ole ihan vielä saanut aikaiseksi lopullista versiota lukujärjestyksestä. Jos kaikille muille sopii ajaksi 12-14 perjantaina niin yritän muokata oman lukujärjestykseni sen mukaisesti.

    -Anu


  6. en pääse perjantaina. Torstai sopisi paremmin ainakin tällä viikolla. Kevään aikataulusta ei ole mitään teitoa.

    -Pekka


  7. Perjantai sopii minulle. Torstai on ihan täynnä opiskelua 8-18, joten se ei sovi ainakaan minulle.

    – Marko


  8. Sorry,
    ylihuomenna on kiinnostava väitöstilaisuus. Eevalla on lisäksi graduseminaarissa ohjattava klo 11, joten me voitais olla mukana 11:30-12:00 – jos sessio olis puoli tuntia aikaisemmin. Tämä ajatus siis kysymättä Eevalta mitään.


  9. NO niin,
    nyt kävi silleesti etten löytänyt mistään vekuhappishuoneen salasanaa enkä päässyt sisälle. TOLroomissa odottelin ensin yli 12:een eikä sinne ilmestynyt muita. Siellä oli onneksi istuimet …
    Tosi harmi, mutta toivottavasti te saitte ryhmätyön pureskeltua valmiiksi. Mites jatkatte nyt?
    Kirjatkaa tulokset blogiin ohjeistuksen mukaan eli riittävät tiedot näkyviin.



Kommentoi