Arkisto aiheelle ‘1’

h1

Istunto 25.1

tammikuu 25, 2008

Moi,

koska klo 12. paikalla ei ollut hirveästi vielä porukkaa, niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi PJ:ksi ja hoidetaan homma seuraavanlaisesti:

Päivystän huoneessa 12-15.

Seinillä on niitä postit-lappuja kolmessa ryhmässä:

Keltainen: Kuinka roolit ja sosiaaliset suhteet ilmenevät verkossa?

Vihreä: Kuinka moraali ja eettisyys näkyvät verkkoyhteisön toiminnassa?

Sininen: Miten verkkoyhteisö on vaikuttanut “julkiseen hyvään” (public good)?

Jokaisella on oma lappu, kirjoittakaa omia ajatuksia ko. kohdista aina sille lapulle.

Keskustellaan niistä yhdessä ja tehdään yhteenveto niin klo 12 ja klo 15 paikalle tulevien ihmisten kanssa.

Kokeillaan jos onnistuisi näin kun yhteinen aika on kortilla.

Marko – markoarf

h1

Viimeinen tapaaminen

tammikuu 22, 2008

Tuota noin, olisiko tämän viikon tapaamisen ajankohtaa siirtää vaikka puolella tunnilla eteenpäin? Minulla on tapaaminen siihen aikaan ja en pääse paikalle vasta kuin puoli yhdeltä. Tietenkin voin tulla vähän myöhässä, jos se ei haittaa teitä.

No nyt kuitenkin se tärkein asia, huomasin tuossa että opettajien blogissa oli pyyntö että viimeisen taapaamisen aika ja tapaamispaikka pitäisi lähettää heille viestinä. Lisäksi jos tapaamispaikka on yksityishuone, niin salasana myös. Ja koska olen tässä ehdottamassa tapaamisen siirtämistä puolella tunnilla, niin en ole itse sitä viestiä lähettänyt. Se kuitenkin pitäisi lähettää aikonaan, joten miten on?

h1

Case 1 ja habbo, mitä jäi käteen

tammikuu 1, 2008

Vuosi vaihtui, ensimmäinen case on tullu käsiteltyä ja aikaa on vähän vierähtänyt. Tarkoituksella jätin tämän viestin kirjoittamisen lomalle, sillä henkilökohtaisesti minulla oli aika vihamielinen suhtautuminen koko habboon. Ja itseni tuntien jälkikäteen kirjoittaminen tuottaa huomattavasti asiallisempaa tekstiä.

Kuitenkin casesta itsestään varsinaisesti mitään uutta ei tullut vastaan, kaikki mitä käsiteltiin ja lopuksi muokattiin ryhmän yhteiseksi mielipiteeksi on sitä mitä olen alunperinkin ajatellut. Virtuaaliyhteisöt tulivat vastaan jo ammattikoulussa ja meininki on edelleen samaa, joskin eräänlaista kasvamista on tapahtunut sekä teknisellä että henkisellä tasolla. Mutta tärkein tekijä yhteisöissä on edelleenkin se että miten se vaikuttaa henkilön oikeaan minään. Anonymiteetti aikaansaa sen että uskalletaan tehdä oli se sitten häiriköintiä tai asiallista käyttäytymistä. Näin ollen verkossa olevat yhteisöt ovat ehkä hieman elävämpiä ja värikkäämpiä kuin oikeassa elämässä. Siellä voit asettaa virtuaaliminän naurunalaiseksi ja luoda sitten vain uuden.

Se casesta, nyt tulilinjalle itse habbo. Habbo hotelli on tarkoitettu small talkkiin, ei käytettäväksi keskusteluun johon käytetään aikaa tunteja ja puheenvuorot ovat pitkiä. Lisäksi vakava puute on se että habbo ei tue loggausta joka on melkein pakollinen jokaisessa keskusteluohjelmassa. Lisäksi viesti on esillä vain hetken, jonka jälkeen se on kadonnut iäksi. Toki se tuo oikean keskustelun tuntua mukaan, mutta ei ole käytännöllinen esimerkiksi irc-ohjelmistojen käyttöön tottuneelle joka olettaa että vanhat viestit säilyvät ainakin sen ajan kun sessio pysyy pystyssä. Hyviä puolia sitten onkin että siinä on hahmoja ja huoneita, on muutakin katseltavaa kuin pelkästään viestit.

Entäs itse oppimismetodi? Henkilökohtaisesti sanon että brainstorm on aina hyvä isolla porukalla, tulee paljon asioita esille eikä tarvitse hävetä sitä että pitää perustella se kaikille. Heitetään ideoita vain ja porukalla pohditaan asioita. Itseopiskelusta sanoisin sen että se onkin ongelmallisin koko metodissa. Olen edelleenkin sitä mieltä että oppiminen pitäisi suorittaa ryhmässä tai sitten johdetusti tutorin tai opettajan kanssa. Itseopiskelu on kohtuullisen työlästä ja välttämättä asia ei tule opeteltua niin hyvin kuin ryhmässä.

Yleisesti ottaen positiivinen vaikutelma on kurssista ja metodista, paitsi että habbo hotellin käyttö rassaa ja pilaa tunnelmaa kankealla ja epäsoveliaalla käyttöliittymällään.

- Markus Kelanti